Névachen hiihtovaellus 03/2016

In Laskureissu by Juha Laulumaa0 Comments

Piti päästä reissuun. Telemark-reissuun. Ajatus koko hommasta syntyi jo edellisenä keväänä Ylläksen lumilla. Teemaksi päätettiin yksinkertainen vuoristo-hiihtovaellus Alpeilla. Selkeä reitti, jossa haetaan vaelluksen lisäksi hyviä laskupaikkoja. Kasattiin hyvä porukka ja mietittiin kaikille sopiva aikaikkuna alkukeväälle. Tehtiin riittävästi alustavaa suunnittelua, varattiin opas ja ajan koittaessa hypättiin lentokoneeseen kohti Milanoa. Heippa. Helppoa.

Vaelluksen kohteeksi haarukoitui Italian-Ranskan rajamaastossa, La Graven ja Sestrieren välissä, sijaitsevat laaksoalueet. Annoimme oppaalle valtuudet tarkkailla lumitilannetta ja päättää alue sekä reitti tarkemmin vasta juuri ennen saapumistamme paikan päälle. Talvi oli lumien puolesta ollut alueella suhteellisen huono ja pyrimme hakeutumaan paikkoihin, joissa lunta olisi varmasti riittävästi. Opas ilmoitti, muutama päivä ennen saapumistamme, että suuntaamme Névachen laaksoon. Valinta osoittautui menestykseksi. Vaellusta ennen päätimme ottaa alueen ensimmäiset lumituntumat käymällä hissi-offareilla Montgenèvressä. Vaelluksen lopuksi kävimme myös La Gravessa.

Montgenèvren keskus on hyvin tyypillinen kaunis ranskalainen alppikeskus, joka sijaitsee Torinosta suoraan länteen, Italian ja Ranskan rajalla. Keskus on suhteellisen monipuolinen ja ruuhkia ei ole. Montgenèvre tarjoaa telemark-laskulle hyvää takamaastoa niin avoimilla kentillä kuin metsässäkin. Laskut meni hyvin, kaatuilimme pääasiassa rohkeasti eteenpäin. Lunta oli riittävästi ja se oli oikein hyvää. Perinteiset telemark-hiihtäjien kamasohlailut koettiin jo tässä vaiheessa. Paukkurepun vahinkolaukaisu hississä nauratti paljon, mutta yksi kotinaulakkoon jäänyt vaellustakki, sauvojen puuttuminen sekä edellisen majapaikan eteiseen unohdettu kypärä nauratti vähemmän. Naurattipa kuitenkin.

Reissun päätarkoitus, eli itse hiihtovaellus, startattiin Névachen kylästä. Hyvästelimme Viton parkkikselle ja skinnailimme viitisen kilometriä Refuge de Buffere:n majalle. Jätimme retkivarusteet kämppään ja jatkoimme skinnausta erittäin kivannäköiseen, majan omistajan suosittelemaan, n. 500m korkeaan puurajassa olevaan luonnonmäkeen. Lumi oli todella hyvää ja profiili erittäin miellyttävä. Naureskelimme mäessä paljon ja lasku maistui melkein yhtä hyvälle kuin illallinen majalla. Telluajien tapoihin kuuluen, sulattelimme, purimme ja kuivasimme illallisen ohessa kahta Freedomin jousipakkaa sekä korjasimme yhtä Freeride-sidettä.

Dist. 10km, vert. 1000m.

Päivä 2. Reitti Refuge de Bufferesiltä Refuge de Ricou’lle. Keli oli täydellinen. Käytännössä parasta vaellusta mitä voi toivoa. Maasto on seudulla telemark-vaellukselle erittäin suotuisaa. Alue on kaunis, siellä on paljon avoimia sopivan jyrkkiä rinteitä ja se on todella rauhallinen. Emme tainneet nähdä toisen päivän aikana ketään ennen seuraavaa yöpaikkaa, Refuge de Ricou –majaa. Päivän saldona lahjoitettiin paikalliselle Jetille yksi tuulen kaappaama vaelluspipo.

Dist. 18km, vert. 1550m.

Päivä 3. Leppoisa ja kaunis päivä. Pic Du Blancin huiputus, 2981m. Yöpyminen Refuge de Drayeres -majalla. Tänään koettiin pari kovempaa karilleajoa ja yksi jalka meinasi irrota. Ilta meni nivusta hiplaillessa, kanttia viilaillessa ja suksien pohjia korjatessa. Söimme myös erittäin hyvin ja nauroimme paljon. Valtavan ruoka-annoksen lisäksi myös uni maistui mainiosti. Muistan, että jonkun majalaisen sukat haisi tässä vaiheessa kuolemalle.

Dist. 13.5km, vert. 1250m.

Päivä 4. Jälleen yksi leppoisa ja kaunis päivä. Mont Thaborin huiputus, 3178 m. Yöpyminen Refugio I Re Magi -majalla. Muistaakseni yksi Freedomin jousipakka kettuili päivän aikana. Kettuilimme takaisin ja laitteisto saatiin kontrolliin.

Dist. 18.5km, vert. 1150m.

Päivä 5. Seuraava leppoisa ja kaunis päivä. Palaaminen majalta Nevachen parkkikselle. Tänään taisi maisemasta lentää roska silmään, vähän oli sellainen tunne.

Dist. 18.5km, vert. 1150m.

Kuten jo mainitsin, alue, reissu, seura, säät sekä lumi oli täydellistä tällaiselle reissulle. Harvoin pääsee viettämään noin kokonaisvaltaisesti zeniläistä hyvänolon vaellusta. Asiat osui kohdalleen.

Kokonaismitaksi vaellukselle kertyi viiden päivän aikana reilut 75km ja vertikaalia nousimme noin 5900m – pääosin 2000-3000m korkeudessa.

Reissun viimeiset kaksi päivää vietimme Ranskan La Gravessa. La Grave on vapaalaskijan mekka, jossa ei ole merkittyjä tai huollettuja rinteitä. Hissilinjan ympäriltä löytyy runsaasti laskureittejä, joissa voi halutessaan päättää elämänsä. Helposti. Tuoretta lunta ei Gravessa ollut juurikaan kuluneen viikon aikana sadellut ja laskeminen meni lähinnä sunnuntaitupsutteluksi pottupeltokentillä. Löysimme toki jotain jiihaa-osiotakin. Täytyihän sitä löytääkin, olimme kuitenkin La Gravessa.

Miehet kuvissa: Hena Blomberg, Pekka Klärck, Kari Salonen ja Juha Vilkki
Kuvat: Juha Laulumaa

JAA

Leave a Comment