Telemark.fi 2.0 – Tervetuloa!

In feat, Uutinen by Juha Laulumaa2 Comments

Pitäiskö käydä testaamassa telemarkkia? Nämä sanat, reilut kuusi vuotta sitten. Sydän laski heti kovempaa kuin loppukeho. Joku aivojen osa niksahti ja se lähti käyntiin. Se osa oli jo olemassa, mutta se oli ollut pois päältä, syistä tai toisista, liian pitkään. Laskemisen ilo sekä telemarkin haastavuus vei heti mukanaan ja jo ensilaskut telemark-asennossa sai aikaan roihun.

Tiedonjano lajia kohtaan on omalla kohdallani ollut alusta asti massiivinen. Yhtenä kanavana, varsinkin aloittelijalle, hommassa toimi (ex-)lajiliiton telemark.fi –sivusto. Sivusto tarjosi kattavan perustiedon lajista ja keskustelupalsta jatkoi siitä mihin perusinfo ei riittänyt. Sitten tapahtui jotain. Error. Domain ei välittänyt palvelimelle enää. Tyhjä sivu. Noin vuoden kuluttua tapahtuneesta sivusto oli edelleen samassa jamassa. Kytkin oli pysyvästi pois päältä.

Pari luovaa keskustelua kohdalle osuneiden sopivien ihmisten kanssa ja sukset lähti pikkuhiljaa luistamaan. Ajatuksena oli tehdä hommaa antaumuksella, tuottaa sitä sillä samalla tunteella, minkä koko lajin harrastaminen on antanut. Syntyi halu täyttää suksen mentävä aukko niin aloittelijan kuin kokeneemmankin harrastajan näkökulmia ajatellen. Tällä hetkellä sivusto keskittyy tarjoamaan sisältöä pääasiassa Suomen näkökulmasta ja yhdellä kotimaan kielellä; talkoissa on fiksua rakentaa yksi talo kerrallaan ja katsoa sitten, talkoo-oluiden määrästä riippuen, miten hommat jatkuu.

Tavoitteena sivustolla on tarjota kattava perusinfo telemarkista ja sen olemuksesta. Päivittyvillä artikkeleilla tarjotaan ajankohtaista, syventävää ja viihdyttävää telemark-lähtöistä artikkelimuotoista dynaamista sisältöä. Juttuideoita on runsaasti ja niitä tehdään sekä julkaistaan tekijöille sopivaan tahtiin. Starttaamisen hetkellä kirjoittajien kaarti on äärettömän pieni ja ota ihmeessä yhteyttä, jos sinulla on halua tai kykyä olla osa tätä projektia. Myös ideoita jutuista otetaan vastaan. Korvausta, ikävä kyllä, on mahdotonta tässä vaiheessa tarjota. Jokainen, joka sivuston tekemiseen on osallistunut, ei ole maallista korvausta työstään saanut. Kyykkäily ja selkääntaputtelu on riittänyt vallan mainiosti (pyynnöstä voidaan toki läpsytellä etupuolellekin).

Telemark.fi on nyt siis updated ja running. Muutaman ihmisen ison sydämen voimin. Sivuston ovat tehneet ne keskustelut, joiden pohjalta tähän on päädytty. Sekä sivuston ovat tehneet – ja tekevät – kaikki suomalaiset telemarkkaajat, jotka luovat sivustolle sen tarjoaman sisällön. Ne telemarkaajat luovat Suomeen hienon harrastajakunnan, johon kannattaa liittyä. Suosittelen.

“Pitäiskö pistää telemark.fi uudelleen pystyyn?” Tämä lause lipsahti jossain vaiheessa ja tässä ollaan. Kytkin on käännetty off-asennosta siihen toiseen asentoon. Liekki, joka oli sammuksissa, palaa taas nätisti. Kiitos ja tervetuloa.

Pidetään tulta yllä.

JAA

Comments

Leave a Comment